torstai 16. helmikuuta 2017

Vaalikuvausten uumenissa...

Pahoittelen unohtumistani 'toiseen' maailmaan. Olen ottanut melkein kaiken vapaa-aikani vaalikuvia kunnallisvaaliehdokkaista ja tietenkin sitten käsitellyt noita kuvia. Melkein kaikki muu onkin sitten jäänyt.

Paitsi että otatin kuvia myös itsestäni. Virallisia (tylsiä) vaalikuvia ja epävirallisia, itseni näköisiä kuvia itsestäni. Kerrankin :-) Teki muuten hyvää saada itsestään mieluisia kuvia! Kuvaajana oli henkilökuvauskurssin opettajani Paula Virta.

Nyt olen harjoitellut salaman käyttöä, kuvattavien keskustelutusta (rentoutusta) ja ohjeistamista. Olen ison kokemuskimpun rikkaampi, vaikka vapaa-aikaa ei paljon muuhun ole riittänytkään.

Ihanaa helmikuun jatkoa kaikille teille! Kelit ovat olleet vallan keväiset :-) Mikäs tässä...


perjantai 27. tammikuuta 2017

Koiran kanssa ulkoilemassa

Päätin sitten lähteä ehdolle kunnallisvaaleihin. En ole aikaisemminkaan ollut mikään äänimagneetti, mutta nyt tuli sellainen tunne, että kokeillaan vielä kerta - meidän yhteisen, todella hyvän porukan mukana ja osana. Mutta se siitä aiheesta.

Vietin tänään lomapäivän. Olin suunnitellut tätä jo kauan, joten kaunis keli keli tuili ihan itsestään, pisteenä i:n päälle ja todella kannustavana lisänä :-)

Lähdimme puolen päivän aikaan koiran kanssa yhdessä ulkoilemaan. Ensin ajoimme puoli tuntia Vanajaveden rannalle. Koira autoilee harvoin ja jännittää matkaa aina kovasti, etenkin menomatkalla. Sitten lähdimme: minä, koira ja kamera järven jäälle. Keli oli aurinkoinen ja upean 'höyryinen'. Lumi taisi höyrystyä suoraan (=sublimoitua). Siltä se ainakin vaikutti.

Täällä koira ei ollut käynyt aikaisemmin, minä käyn silloin tällöin kuvausretkillä. Muutamia pilkkijöitä oli järvellä siellä täällä, mutta perjantain kunniaksi järvellä oli todella rauhallista. Maisemat olivat kauniita ja koira iloitsi jokaisesta metristä ;-)

Koira epäilee aina kykyäni löytää takaisin autolle (ei aina ihan suotta) ja kun olimme puolessa välissä kiertämässä niemen nenää, koiraa sai huudella mukaan jo tämän tästä. Sen mielestä mentiin kovasti väärään suuntaan... No, käännyttiin sitten takaisin ja koira painalsi kovaa ja iloisesti takaisin autoa kohti :-)

Illan koiruliini onkin ollut aivan mahdottoman väsynyt. Nukuttiin kotiin tultua molemmat pienet iltapäiväunet. Automatkat, uusi paikka, emännän ohjaaminen oikeaan suuntaan ja puolentoista tunnin ulkoilu purkivat kaikki ylimääräiset energialataukset tuosta pipenestä karvaisesta. Pienen ruokailuhetken jälkeen uni on taas maittanut :-)






keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Kännyräpsy haavoittuneesta joutsenesta

Olin palaamassa Kangasalasta kokouksesta kotiin, kun valtatiellä 12 huomasin ensin autojen hieman jarruttelevan ja sitten laulujoutsenen makaavan keskellä tietä autovirtojen välissä. Siinä en voinut tehdä muuta kuin jarruttaa ja pysäyttää auto pientareelle.

Nopeasti autosta ulos ja kohti joutsenta. Heiluttelin käsiäni isosti autoilijoille, jotta ajaisivat varovaisemmin ja hiljempaa. Samalla kävelin kohti joutsenta. Sain joutsenen liikkeelle, mutta se pysytteli jääräpäisesti keskellä tietä. Heilutteli siipiään ja huuteli. Jäi paikoilleen jälleen keskelle vilkkaasti liikennöityä tietä parhaaseen töiden loppumisruuhkaan. Onneksi sain liikennettä pysäytettyä joksikin aikaa.

Ilokseni toinenkin autoilija pysähtyi avukseni. Sovimme, että hän soittaa hätäkeskukseen ja minä 'hoidan' joutsenen. Kiersin ja kaarsin niin, että sain sen siirtymään pientareelle. Onneksi autoilijat malttoivat odottaa. Pientareelle siirryttyään joutsen seisoskeli jonkin aikaa ja kävi sitten makaamaan. kaikki ei todellakaan ollut hyvin tämän tyypin kanssa.

Odotimme poliisia kauan - mielestämme. Odottavan aika on aina pitkä. Laulujoutsen jaksoi olla paikallaan. Lentämään se ei selvästikään kyennyt. Pysyttelimme toisen paikalle pysähtyneen rouvan kanssa joutsenen ja tien välissä, jottei se siirtyisi jälleen ajotielle.

Poliisi saapui, mutta kohtuullisen neuvottomana. Todennäköisesti aika vauhdista olivat saaneet hälyytyksen matkaan, sillä heillä ei ollut mukanaan mitään, millä joutsenen olisi voinut ottaa turvaan ja matkaan mukaan. Epäilivät, josko mikään taho edes ottaisi joutsenta hoitaakseen. Ryhtyivät onneksi kuitenkin selvittämään asiaa ja me saimme luvan siirtyä autoihimme lämmittelemään ja ajelemaan eteenpäin.

Kamera ei tietenkään ollut mukana. Nopea kännykkäräpsy siinä vahtimisen ohessa. Ikinä en ole ollut niin lähellä joutsenta. Matkaa oli vain 2-3 metriä. Se oli todella vaikuttavaa...

Muita autoja ei pysähtynyt. Kun päivystimme tien laidassa joutsenen luona, olimme tietoisesti siinä tien vieressä aika leveästi, sillä automme olivat pienen matkan päässä vielä osittain ajokaistan puolella, piennar oli niin kapea. Lähinnä rekat ajoivat siitä ihan läheltä, melkein ihotuntumalla. Eivät väistäneet senttiäkään, onneksi huomasivat sitten automme, eivätkä törmänneet niihin.

Olen aika varma, että ainakin yksi pysäyttävä kolari vältettiin. Toivon, että joutsenenkin stressi pieneni edes vähän. Harvoin on tällaisia päiviä...



lauantai 21. tammikuuta 2017

Aurinkoisen päivän iso lintu

Keli ei olisi voinut olla enää yhtään kauniimpi! Onneksi tauti oli jo parantunut ja ulkoilu oli ihan realistinen vaihtoehto.

Vanajavedellä oli nähty merikotka - nyt on selvinnyt, että niitä on siellä useampiakin. Sillä verukkeella valitsin ulkoilu- ja kuvauskohteen. Nopeasti merikotkat olivat unohtua aivan tykkänään, sillä ulkona oli niin täydellisen kaunista eikä pakkanenkaan kivunnut muutamaa astetta kipeämpiin lukemiin.

Siirryin nopeasti tieltä järven jäälle. Varovaisena pysyttelin melko lähellä rantaa, vaikka jäällä oli pilkkiseurueita autojenkin kanssa. Ja näinhän minä merikotkan. Kaukana, mutta näin. Pienen matkan päässä oli muitakin kuvaajia, joten en yrittänytkään mennä kovin lähelle. Minä en halua olla se, joka pelästyttää kaikkien edestä kuvauskohteen muualle...

Moottorikelkka ajoi sitten lopulta sen verran läheltä, että merikotka siirtyi kauemmaksi.

Kotona huomasin, että varmuuden vuoksi kuvaamieni lentävien lintujen joukossa oli myös merikotka. Kaukana se liihotti, mutta jotain näistä kuvista erottaa. Kannatti räiskiä ;-)





sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Pimeän talven ytimessä - matkalla kevääseen

Viime tiistaiaamu katkesi heti meikkien maalaamisen jälkeen. Ison laukkuni kanssa olin jo matkalla töihin, kun oli pakko antaa taudin kanssa periksi ja kääntyä kotiin. Siinä se sitten loppuviikko sujuikin. Jokainen päivä toi uusia (ei niin iloisia) yllätyksiä. Perjantaina matkustin sata kilometriä töihin todetakseni, että työterveyteen sitä oli vielä suunnattava. Kuusi tuntia heräämisen jälkeen olin vihdoin taas takaisin kotona.

Onneksi tauti oli (toivoakseni) tässä. Ei kipsejä tai lastoja liikkumista rajoittamassa seuraavien viikkojen aikana. Enkä töidenkään osalta joutunut pulaan, sillä kevään rauhalliset päivät kuluivat tässä itseään parannellessa. Ja kyllä minä nukuinkin ihan voimattomana tunteja tuntien jälkeen... Jospa se kevään sairastelusaldo olisi sitten tässä ;-)

Minun tautini ei ollut todellakaan mitään kansallisromanttista nuuskuttelua, jonka ohessa olisin voinut kuitenkin tavalla tai toisella 'nauttia' elämästä. Kun minä olen kipeä, minä nukun. En katso televisiota tai touhua netissä. En siivoa enkä tekstaile. En suunnittele edes kuvausreissuja. Minä vain nukun ja nukun. Kunnes voin sitten paremmin. Kukin sairastaa siis tavallaan.

Ja kun uusia kuvausreissuja ei ole edes suunnitteilla, tyydyn viime kevään tummasävyiseen editoimattomaan videoklippiin (kameran tarkennusäänet kuuluvat paikoin häiritsevästi). Kurki on siinä pesulla. Sen myötä voi virittäytyä jo tulevaan kevääseen. Päivä pitenee jo. Helmikuussa taivaan pilvipeitekin rakoilee jo suuremmalla todennäköisyydellä... Innostavaa kevään odotusta!