torstai 4. syyskuuta 2014

Nokikanakuulumisia

Nokikanan poikaset ovat varttuneet ihan aikuisen kokoisiksi, vaikka olivatkin kesän myöhäistä 'satoa'. Otsakilpi alkaa muodostua, muttei ole vielä yhtä iso kuin aikuisella eikä etenkään yhtä valkoinen.



Nokikana saa itsensä sukelluksiinkin, kun oikein voimalla hyökkää veteen. Välillä riittää kuin riittääkin pelkkä puolisukellus. Töitä pitää silloinkin tehdä, ettei pompahda pintaan kesken kaiken. Varsinainen lintukorkki tuo nokikana ;-)



Äkäinen temperamentti näkyy edelleen, vaikkei enää puolusteta poikasia tai kilpailla morsioista. Ollaa äkäisiä ihan muuten vain.


Ja näin se onnistuu kokosukeltaminenkin :-)


16 kommenttia:

  1. Täälläpäin näitä olisi tuolla Parikkalan Siikalahdella ainakin, olisivat mielenkiintoisia kuvattavaksi.
    Poikaset eivät tosin ole eläinmaailman suloisimpien joukossa :)

    VastaaPoista
  2. Melkoisia persoonallisuuksia siis ovat nokikanat. Elikkä erityisen mielenkiintoisia seurattavia. :) Hieno kuvasarja jälleen.

    VastaaPoista
  3. Viimeinen sukelluskuva on hauska ja taiteellinen.

    VastaaPoista
  4. Hauskoja seurattavia nuo nokikanat. Hyvin ovat lapsukaisetkin kasvaneet:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintutornilla on ollut nyt aika hiljaista. Haikaran olen nähnyt viime aikoina vain pari kertaa, joutsenet lipuvat kaukana ja kurjet käyvät paikalla hieman entistä harvemmin. Härkälinnut eivät juurikaan enää kuulu eivätkä näy, joten tuohon hiljaisuuteen nähden nokikanat ovat aivan hillittömän hauskaa seuraa :-)

      Poista
  5. Hieno kuvasarja! En ole nähnyt nokikanoja muualla kuin Finnoon altaalla ja Lohjalla.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa seurata nokikanaperheen kuulumisia. Luonto on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä riittä hyviä kelejäkin luonnosta nautiskelemiseen :-)

      Poista
  7. Nokikanat ne osaa tehdä elämästään dramaattista :)
    Niitä tosiaan on hauska seurailla.

    VastaaPoista
  8. Kauniit kuvat. :) Mukavaa tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, S. Willberg!
      Mukavaa alkavaa viikonloppua sinullekin :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!