Siivoilua ja västäräkkiä

Tänään on ollut varsinainen touhupäivä - juhlat ovat lähellä... Tytär on leiponut, joten minun ei tarvitse ylittää itseäni sillä saralla. Ruokapuoli sujuukin minulta paljon paremmin.

Vaikka keli ei ole hymyillyt, se on ollut täydellinen siivoiluun. Ihmeteltiin jossain vaiheessa koiran levottomuutta, ennen kuin huomattiin, että sen pedit olivat molemmat edelleenkin ulkona tuulettumassa. Ei ihme, että sillä oli orpo olla ja kävi nukuskelemaan kummallisiin paikkoihin ;-)

Västäräkki asettui päivänä eräänä venyttelemään oksalle. Sillä ei selvästikään ollut kiire. Poikaset eivät olleet vielä vaatimassa sapuskaa. Mikähän tilanne onkaan juuri nyt?

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä...

Ei, kyse ei ole häistä, eikä itse asiassa mistään romanttisesta. Kysymys on puhtaasti silkkiuikkupostauksesta :-)

Ensin vanhaa ja sinistä ja vähän mustavalkoista... Eilisen postauksen kuva tiukemmin rajattuna. Seitan ehdotuksesta innostuneena kuva mustavalkoisena - ja sitten vaikka mitä... Lopuksi sitten uusi kuva silkkiuikusta ;-) Ensin eilistä kuvaa uudella rajauksella ja uusilla väreillä.

Ensin eilinen uudelleen:

Tiukempi rajaus... (olen käsitellyt kuvan uudelleen, joten väritys on hieman eri...)

Mustavalkoisena... ja kaikkea muuta

Toimiiko näistä mikään?

Ja sitten se uusi silkkiuikkukuva ihan vain siksi, että jaksoit kahlata tänne asti ;-) Tässä haudotaan...

Silkkiuikut ja kesää

Tyttären pääsykokeet olivat tänään. Illalla hän oli taas seurassamme - kuin joskus ennen. Onpas se ollut virkistävää :-) Elämä perheen kanssa on ihanaa...

Silkkiuikut olivat pääsääntöisesti pesimässä. Nämä kaksi viihtyivät yhdessä... Se on jo kesää, sanokaa mitä sanotte.

Tänään OLI pouta :-)

Eilen 'karkasin' pariksi tunniksi kuvaamaan. Ennen sitä siistin puutarhaa melkein viidakkoveitsen kanssa ja sitten vasta luin, että lauantaiksi onkin luvattu sisälläoloilmaa... No, onpahan turhat oksat ainakin karsittu.

Valokuvia karkausreissulta kertyi mukavasti, mutta niiden käsittely odottaa suurimmaksi osaksi ensi viikkoon, kun olen saanut tämän vuoden päätapahtuman ensin omalta osaltani 'purkkiin'. Mukavaa tämä järjestely on :-)

Etana lupasi eilen poutaa, vaikka raesateet pommittivat maata ukkosen säestämänä. Tai itse asiassa kuvaushetkellä raesateet olivat jo reippaasti ohi ja ukkonenkin jylisi vain lähistöllä. Mutta tänään oli pouta :-) Hyvin etana (tai kotilo) sään tiesi ;-)

Omenankukkaa

Olen siirtymässä Suomen lätkämatsia seuraamaan miehen ja pojan kanssa. Sitä ennen pari kuvaa omenapuun kukista. Jostain syystä kuvaan aina yksittäisiä kukkia enkä koko kukkaloistoa... Mutta omenapuun kukinta on meillä parhaimmillaan juuri nyt. Vielä on nuppuja, mutta suurin osa kukista on auki. Valkoisia terälehtiä putoilee hiljalleen puusta alas. Viikon kuluttua tyttären lakkiaisissa puut eivät ole enää näin upeita, mutta silloin on taas jo paljon muuta kaunista.

Omenakukkaisia terveisiä helteisestä kesäpäivästä :-)

Perjantain bongauksia...

Lintutornilla tiirailin. Ei petolintuja eikä kurkia, mutta laulujoutsenilla on nyt kolme poikasta :-) Pesän peittelystä päätellen lisää saattaa olla tulossa :-)

Mitä enemmän kuvia, sitä vähemmän niitä ehtii katsoa valmiiksi tänne laitettavaksi. Tässä kuitenkin pikakatsaus laulujoutseniin (näen tässä kuvassa vain kaksi poikasta, kolmas on jossain) ja kevään/kesän ensimmäinen korentoni. Suloisesti vastavaloon - se näytti siinä kaubiilta eikä muita kuvakulmia ollut tarjolla. Jotain tytönkorentoa veikkaan, korentotietämykseni on luvattoman heikko...

Ei todellakaan ihan tavallinen sorsa ;-)

Vanhankaupunginlahdelta nämäkin kuvat. Urheilullisesti pukeutuneet ihmiset nojasivat pienen sillan kaiteeseen ja katselijat ja kuvasivat jotain. Siellähän oli tämä suloinen ja arka pesue. Eivät tulleet ihan viereen asti. Eivät olleet muut katsojat sitäkään vähää lintuihmisiä kuin minä. Pääsin peräti loistamaan tiedoillani ;-)

Joku totesi muille, että tuo ei taida olla ihan tavallinen sorsa. Joku toinen ilmoitti, että ei ole. Siihen en malttanut olla tarkentamatta, että se on telkkä. Katsoivat epäillen ja joku kysyi, että mikä? Vahvistin vielä, että vaikken mikään lintuguru olekaan, niin telkän minä kyllä tunnistan ja tämä on telkkä :-)

Tyttären lakkiaiset lähestyvät...

Puolentoista viikon kuluttua meillä on tyttären lakkiaiset. Omatunto hätyyttää toimimaan jo, vaikka luulen tarjoilujen olevan kohtuullisen selvänä mielessäni. Pihaa pitäisi vielä aavistus siistiä. Ostoslistaakin voisi tehdä viimeistään viikonloppuna. Juhlakalu itse lukee pääsykokeisiin 24/7 enkä halua hänen vaivaavan näillä asioilla päätänsä ennen pääsykokeita. Kyllä minä pärjään - kahden miespuolisen apulaisen kanssa :-)

Ennusteiden mukaan sää pitäisi olla ulkoilukelpoinen juhlapäivänä. Mutta noita ennusteita pitää tarkkailla nyt säännöllisesti.

Vaan silti vain tänne peruskeväisiä kuvia, poimintoja kuvausmatkoilta. Yksinäisiä kevään merkkejä - ja kohta on jo kesä... =D

Ensimmäinen tintti on ihanan terhakka ja jäpäkkä :-) Toisen tintin tukka on sekaisin. Tuomen kukat ovat tässä siksi, että niiden tuoksu on minusta ihanaa. Ja rentukkakuva siksi, että jokaisessa itseään kunnioittavassa luontoblogissa näyttää olevan keväisin ainakin yksi rentukkakuva. Liityn siis vihdoin tuohon joukkoon ainakin tässä mielessä ;-)

Piskuinen satakieli pitkospuilla

Työkaveri Tuula opetti Vasikkasaaressa purjeveneretkellä minua tunnistamaan satakielen laulua. Ei jäänyt siellä vielä kaikumaan muistiin, mutta sen verran siitä jäi muistin ituja, että tunnistin laulun Vanhankaupunginlahden pitkospuilla kulkiessani. Itse linnun paikantaminen ei ollut kuitenkaan helppoa. Sen laulu oli kantavaa ja tuntui kuuluvan melkein mistä tahansa. Se oli varmasti seuraavassa puussa. Ja sen seuraavan puun luona ymmärsin, että jossain edessä päin se vielä on. Ja niin edelleen.

Löysinpä vihdoin linnun. Pieni ruskea lintunen yhtä ruskealla oksalla seisoi selin minuun. Kun nappasin pari kuvaa, se kääntyi hieman. Seuraavat kuvat eivät sitten onnistuneetkaan.

Myöhemmin huomasin pienen lintusen pomppivan pitkospuilla laidasta laitaan. Se hyppäsi välillä pitkospuilta pois ja etsi rentukoiden välissä jotain. Palasi sitten pitkospuille ja pomppi niiden toiseen reunaan. Kotona ymmärsin, että tämähän oli juuri samainen satakieli. Oksalla ollessaan se lauloi kovaa ja oli vaikeasti kuvattava. Pitkospuilla se oli kuin kotonaan ja aika rohkea. Ei kuitenkaan laulellut. Tämä oli ensimmäinen näkökohtaaminen (jos en sitten tunnistanut lintua kuitenkin väärin...)

Se on räyskä :-)

Kehittämis-/suunnittelupäivä työyksikön kanssa tänään Helsingin Vanhassakaupungissa (vaikka joku sanoo, ettei sellaista paikkaa olekaan). Päivän jälkeen kamera kaulaan ja luontoon. Piilokoju oli lempparipaikkani. Olin toista kertaa siellä ja sinne täytyy palata uudelleen :-)

Klo 18:40 autoon ja auton nokka kohti Hämeenlinnaa. Matkalla niin auton kuin kuskinkin tankkaus, kotona reippaasti kahdeksan jälkeen. Raakakuvien lataus kestää ikuisuuden eikä kone ole tänään yhteistyötuulella. Muutaman kuvan läpikäyntiin vielä reippaasti lisää aikaa. Siksi nyt vain yksi kuva - puolison kanssakin on kohteliasta ehtiä seurustella :-)

Räyskä. Siinä uusi tuttavuuteni. Jos 'ruskis' on lyhenne ruskosuohaukasta, kuvittelin, että räyskäkin on lyhenne jostain. Vaan ei ole. Se on tuon linnun nimi. Iso tiiralintu ja pareja Suomessa noin 850. Ei ihme, että kaikki kojussa kuvasivat juuri tuota lintua ruskosuohaukan ohella :-)

Tässä siis uusi tuttavani: Räyskä :-) Aivan upea päivä siis!

Klikkaa kuva suuremmaksi...

Onnellinen tarina tähän asti :-)

Huomasin jo pari päivää sitten, että räksät kuljettavat raskaita ruokakuormia pesilleen. Eivät syö enää kaikkea itse, joten poikasia saattaisi olla jo pesissä. Sitten näin sellaisella korkeudella olevan räkättirastaan pesän, että minäkin yltin näkemään sinne edes hiukan. Naapurimetsässä rastaiden pesät ovat mäntyjen oksissa korkealla, korkealla hyvässä piilossa ihmisen silmältä.

Poikasia on jo, ja molemmat vanhemmat ruokkivat nälkäisiä sen kuin ehtivät. Vaikka kuvissa näyttää, että poikaset huutavat, ne olivat aivan hiiren hiljaa. Inahdustakaan ei kuulunut missään vaiheessa.

Surullinen tarina - sellaista luonto on

Päiväpiipahdus lintutornilla tarjoili surullisen tarinan. Kokonaisuudessaan tarina hahmottui vasta koneella kuvia katsellessa, vaikka paikan päällä jo epäilin samaa.

Lähtötilanne näytti hyvältä ja normaalilta. Naurulokki hautoo ja puoliso vartioi vierellä.

Myöhemmät tapahtumat saivat minut tutkimaan kuvaa jo kuvauspaikalla hieman suurennettuna.

Niinpä niin. Vieressä päivystänyt lokkipuoliso olikin kuollut. Mietin miten ja olikohan hautova puoliso ymmärtänyt asian laidan. Hautova puoliso joutui kuitenkin poistumaan itsekin syömään, näin oletin. Ja sillä aikaa...

Kannattaa ehdottomasti suurentaa kuvat klikkaamalla, jos haluaa nähdä, mitä tapahtui. Nokikanahan se siellä popsi naurulokin pesän munat suihinsa. Myöhemmin hautonut naurulokkipuoliso palasi paikalle ja oli selvästi poissa raiteiltaan havaittuaan tilanteen. Minä yritin ymmärtää luontoa ja sen kulkua.